top of page
Markkinoinnin personal trainer yrittajille.png

Shine like you-valmennus. 
Uskalla tulla näkyväksi somessa!

Miten se somessa julkaisu ja esillä oleminen tuntuu niin vaikealta, puhumattakaan siitä, että siellä voisi toimia omana itsenään, mutta tavoitteellisesti? Kuitenkin jotain pitäisi tehdä yrityksen markkinoinnin tai oman asiantuntijamielikuvan rakentamisen näkökulmasta. 

 

Kuulostaako tutulta? Et ole yksin ja Shine like you -valmennusohjelma tuo siihen apua.

Uskalla näkyä ja tuoda esiin ajatuksiasi julkisesti - Shine like you -valmennusohjelma

​​​Olemme tunnistaneet 3 solmua, jotka tekevät somessa toimimisesta monelle, erityisesti ammatillisesta näkökulmasta, vaikeaa. Joskus ne estävät toiminnan kokonaan. Solmut liittyvät seuraaviin:

  • Uskallus

  • Suunnitelmallisuus 

  • Osaaminen 


Erottuvuus syntyy usein aitoudesta ja rohkeudesta olla esillä omana itsenään. Vaikka tämä kuulostaa yksinkertaiselta, iso osa meistä arastelee kertomasta ajatuksiaan ja näkemyksiään, ja siksi some täyttyy toisiaan toistavista sisällöistä, jotka eivät juurikaan erotu tai jää mieleen. Tällaisiin somesisältöihin menee tasan yhtä paljon aikaa, kuin aitoudellaan erottuviin sisältöihin, mutta kiinnostavuus on aivan eri luokkaa. Onkin tärkeää uskaltaa olla aito ja näyttää se.

Shine like you -valmennuksen tavoitteena on auttaa sinua uskaltamaan tulla näkyväksi omana itsenäsi somessa. Mukavana sivuvaikutuksena saattaa tulla rohkeutta olla näkyvä myös reaalimaailmassa ja esimerkiksi verkostoitumistapahtumissa! 

Miten Shine like you -valmennus pureutuu uskaltamiseen?

Valmennukseen sisältyy erilaisia harjoituksia, joiden avulla

  • Kasvatetaan turvan tunnetta

  • Poistetaan pelkoja ja sisäisiä nujertajia

  • Vahvistetaan vahvuuksiamme

  • Selkeytetään arvoja ja sitä minkä eteen haluamme tehdä työtä, jolloin saamme suunnitelmiin sisältöteemat.

 

Erilaiset kirjoitus- ja kuvaustehtävät vahvistat luottamusta itseesi ja ajatuksiisi, ja alat kerätä sisältöpankkia someesi:

  • Sisältösuunnitelma, sisältöpankki ja uudet työtavat lisäävät hallinnantunnetta.

  • Vahvistetaan samalla someen liittyviä taitoja ja sitä kautta itseluottamusta.

 

Miten Shine like you auttaa suunnitelmallisen somen tekemiseen?

Usein some jää jalkoihin siksi, että sitä tehdään impulsseista jos on aikaa. Tällöin julkaiseminen on epätasaista, eikä anna kovinkaan selkeää kuvaa siitä, mitä edustat. Tällöin asiantuntijamielikuva ja henkilöbrändi jää ajoittaisesta aktiivisuudesta huolimatta muodostumatta.

Valmennuksen aikana etsitään sisältöteemat, joista juuri sinä haluat puhua, rakennetaan sisältöpankki, josta voit nostaa talletuksia joustavasti julkaisuihisi ja istutetaan arkeesi prosessit, jotka keventävät somen työtaakkaa ja siten madaltavat kynnystä työhön ryhtymiselle.

Lopputuloksena sinulla on siis myös sisältösuunnitelma, sekä sisältöpankissa aiheita pitkäksi aikaa eteenpäin, mikä tuo rauhaa asian ylle.

Miten Shine like you auttaa some-osaamiseen?

Melkein jokainen on somessa, mutta sen ammattimainen hyödyntäminen on monelle aika vierasta. Valmennuksen aikana some-osaamisesi karttuu,  ja saat paljon konkreettisia vinkkejä siihen, miten ja mitä siellä kannattaa tehdä. 

Kenelle valmennus on tarkoitettu?

Valmennus on tarkoitettu yrittäjille, asiantuntijoille ja johtajille, jotka haluavat käyttää somea asiantuntijamielikuvan rakentamiseen, henkilöbrändin rakentamiseen ja/tai luoda aitouden kautta imua asiakashankintaan. 

Miksi valita juuri Kreekreen tarjoama tuki?

  • Yhdistämme vahvan markkinoinnin kokemuksen ja ratkaisukeskeisen valmentamisen metodit (LCAF Certified Coach®) ainutlaatuisella tavalla.

  • Ryhmät pidetään pieninä. Kun on tungosta, luodaan mieluummin uusi ryhmä, kuin kasvatetaan ryhmäkokoa.

  • Kannustava ja mutkaton ilmapiiri auttaa kehittymään ja kehittämään ilman turhia pelkoja ja jännitteitä.

Mitä Shine like you -valmennus sisältää?

Valmennus sisältää:

  • 8 ryhmätapaamista verkossa

  • Kotitehtävät

  • 2 yksilötapaamista verkossa

  • Valmentajan tuen valmennuksen aikana

 

Valmennuksen aikana rakennat uskalluksen lisäksi sisältösuunnitelmaasi, kuva- ja sisältöpankkiasi.​​

Oma valmennus yritykselle tai ryhmälle? 

 

Shine like you -valmennuksen voi myös varata yritykselle tai ryhmälle (minimi 3 osallistujaa). Kreekree sijaitsee Muuramessa, mutta tämä valmennus voidaan toteuttaa, Jyväskylässä ja koko Keski-Suomen alueella myös lähitoteutuksena.

 

Soita (0407177869) tai laita viestiäniin tutustutaan ja katsotaan teille sopivaa tarjousta ja toimintatapaa.

  • Asiantuntijoille ja yrittäjille, joille somessa näkyminen tuntuu epämukavalta.


    Alkaa 29. huhtik.

    650 euroa

    Ladataan saatavuutta...


    Ladataan saatavuutta...

Tilaa valmennus yrityksellesi

Järjestämme myös yritysvalmennuksia. Mikäli haluaisitte aktivoida henkilökuntaa somessa, tämä valmennus on siihen oivallinen apuväline.

info@kreekree.fi

040 7177 869

Y-tunnus: 3453884-5

  • White LinkedIn Icon
  • White Instagram Icon
ja╠esenyritys_banneri_25_1000x500_fin_musta.png

©Kreekree

Tilaa uutiskirje!

bottom of page