Nordic Business Forum 2026 ja 5 oppia markkinointiin
Liiketoiminta vaatii ajattelua ja siksipä istuin tänäkin vuonna kaksi päivää Nordic Business Forumissa. Tapahtuman aiheena oli tällä kertaa Human Edge ja se, hyvä lukija, on myös markkinoinnin kovimmassa ytimessä. Poimin tapahtumasta muutaman tärkeän, markkinointiin liittyvän noston.

Riittääkö 51 prosenttia varmuutta päätöksentekoosi?
Elämme hulluja aikoja, joka on tarjoillut niin sotia, ympäristökatastrofeja, sairauksia, kuin teknologialoikkiakin. Miten ihmeessä mikään yritys voisi selvitä kaiken tämän keskellä?
Steven Bartlett sanoi puheessaan, että päätöksiä pitää pystyä tekemään 51–60 prosentin varmuudella. Enempää varmuutta tarvita (ja sitä taitaa olla aikanamme vaikea enepää saavuttaa).
Suomessa markkinoinnissa ollaan totuttu toisenlaiseen järjestykseen: ensin halutaan varmuus tuloksista, ja vasta sitten annetaan lupa edetä. Näen tämän yhtenä isoimmista kasvun esteistä maassamme.
Markkinoinnissa ei useinkaan tiedetä lopputulosta varmuudella etukäteen. Silti pitäisi uskaltaa tehdä asioita, ja isosti. Jos ei onnistuta, opitaan. Bartlett tiivisti tämän lauseeseen, joka jäi soimaan päähäni: epäonnistuminen johtaa palautteeseen, palaute johtaa tietoon, ja tieto on valtaa.
Failure = Feedback = Knowledge = Power. Epäonnistuminen ei siis ole vastakohta menestykselle — se on sen raaka-aine.
Kauemmas tähtääminen tekee ihmeitä - pitkä peli ansaitsee kasvuhakuisten yritysten (ja johtajien) huomion
Kansainväliset myyntiopit ohjaavat yrityksiä lupaamaan kaikenlaista hubbabubbaa ja hopealuoteja, sillä niitä ihmiset haluavat. Fiksutkin ihmiset lankeavat katteettomien lupausten edessä ja liipaisevat ostopainiketta, mutta totuuden paljastuessa lumous haihtuu ja katse kirkastuu.
Haluaisin poistaa tällaisen tavan markkinoida, sillä siitä jää usein suuhun karvas maku. Se taas vaikuttaa lupausten tekijän maineeseen ja pitkään peliin, jonka tärkeyden Bartlett nosti puheessaan esiin. "Kun kasvattaa aikahorisonttia, tapahtuu ihmeitä". Allekirjoitan tämän täysin.
Brändityö ja sisältötyö ovat molemmat pitkäjänteistä tekemistä. Juuri se pitkäjänteisyys on se, mikä lopulta tuottaa merkittävän kasvun — kirjoitin tästä tarkemmin aiemmassa: miten ROI-mittaaminen ohjaa markkinoinnin toimenpiteitä harhaan. Kun nyhrätään pelkästään kvartaali kerrallaan ja koitetaan hakkeroida kasvua kikka kerrallaan, kadotamme kyvyn nähdä kauemmas ja rakentaa jotain isompaa ja kestävämpää. Lintuperspektiivistä katsottuna yksittäinen kvartaali on vain yksi siivenisku — jos haluaa etelään talveksi, niitä on otettava tarpeeksi monta peräkkäin, samaan suuntaan.
Sinulla pitää olla jotain sanottavaa
Patty McCordilta kuulin tarinan, joka osui suoraan siihen, mitä teemme Kreekreessä joka päivä. Hän kertoi, miten päätyi "kirjoittamaan" kirjan — todellisuudessa hän oli haastateltava, ja kirjan kirjoitti ammattilainen hänen sisältönsä pohjalta. Hyvä tuli!
Tuota kirjaa ei todennäköisesti olisi syntynyt, jos Pattyn olisi pitänyt se itse kirjoittaa. Ei ainakaan samalla laadulla. Hän nimittäin itse ilmaisi kirjoittavansa lähinnä pikaviestinten viestejä. Miksi me liiketoiminnassa sitten pyydämme, kannustamme ja joskus jopa hiukan painostamme asiantuntijoitamme kirjoittamaan artikkeleja yrityksen blogiin tai LinkedIniin? Kuitenkin he ovat niitä, joilla on jotain sanottavaa.
Patty:
"The thing is, you have to have something to say." Sinulla pitää olla jotain sanottavaa.
Ilman sanottavaa ei kannata asiantuntijasisältöjä tehtailla. Se on ajanhukkaa niin kirjoittajan, lukijan, kuin yrityksen näkökulmasta. Tyhjä sisältö ei nimittäin nouse tekoälyvastauksiin. Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, ensin pitää kerryttää kokemusta ja näkemystä. Ja kun sitä alkaa kertyä, sanottavaa löytyykin yllättävän paljon. Tämä on juuri se, mitä tekoäly nykyään arvostaa hakutuloksissa ja suosituksissa: Information Gain, eli aidosti uutta näkemystä, ei kierrätettyä yleistietoa.
Jos taas on sanottavaa, mutta ei aikaa, halua tai kykyä kirjoittaa, kokenut haastattelija pystyy uuttamaan tuon näkemyksen asiantuntojan omalla äänellä toimivaksi sisällöksi niin blogiin kuin LinkedIniinkin. Se toimii vähän niin kuin Pattyn kirjaprojekti ja saattaa johtaa kauppaan ja puhujakeikkaan, aivan kuten hänenkin kohdallaan tapahtui.
Lopeta typerien asioiden tekeminen
Pattyn puheesta nousi myös toinen erinomainen nosto, joka nauratti yleisöä osuvuudellaan ja suoruudellaan:
Stop doing stupid things.
Tämäkin pätee markkinointiin ja usein päteekin.
Markkinointiin voi upottaa järjettömän määrän aikaa ja rahaa. Se on vähän kuin hevosen omistaminen. Siihen voi upottaa kaiken aikansa ja ihan niin paljon rahaa, kuin sitä on käytettävissä.
Aika usein markkinoinnin asioita ei ole kunnolla mietitty, ne ovat irti liiketoiminnasta, eikä tuloksia edes yritetä mitata — tai sitten oikaistaan ja tehdään tekoälybulkkia blogiin, jolloin tekeminen ei näy missään: ei näkyvyytenä, ei liideinä, ei kaupassa.
Markkinoinnin kenttä on niin laaja ja tekotavat niin kirjavat, että tänä päivänä kasvuhakuisen yrityksen on melkein pakko pysähtyä markkinointistrategian äärelle ja tehdä valintoja. Sen jälkeen tehdään laatua, ei määrää.
Kuuntele niin, että asiakas tuntee tulleensa nähdyksi
Oprah puhui asiakaskokemuksesta tai oikeastaan ihmiskohtaamisista näin:
pay attention
listen
ask questions.
Jokaisen ihmisen pitää saada tuntea, että hänen sanomisellaan on väliä.
Tämä on jotain, mitä huomaan omissa asiakaskohtaamisissani koko ajan. Olen iän myötä oppinut kuuntelemaan paremmin, ja valmentajakoulutus toi tähän vielä lisää kykyjä kysyä lisää kysymyksiä ja huomata viestinnässä erilaisia nyansseja.
Kun oikeasti onnistuu kuulemaan asiakasta — ei vain odottamaan omaa vuoroaan puhua — tapahtuu hienoja asioita. Syntyy luottamusta, yhteinen suunta ja tahtotila, ja sitä kautta kaikille mieleistä ja tuottavaa yhteistyötä. Ja kyllä, tämä taas linkittyy maineesaan, mikä taas linkittyy pitkään peliin.
Nordic Business Forum 2026 - ajatuksen ravinto avasi ajattelua
Haluan kiittää Nordic Business Forumia tämän tapahtuman järjestämisestä. Vaikka lounaspöydissä kuuli kokeneilta kävijöiltä myös kritiikkiä, koen, että jo se, että pääsee tapaamaan riittävän isosti ajattelevia ihmisiä, on Suomen kilpailukyvylle tärkeää. Se, että ajattelua vielä ravistellaan, ja kyllä, joissain puheenvuoroissa melko itsestäänselviäkin asioita käsiteltiin, on liiketoiminnalle arvokasta.
Kun ainaista arkea juoksevat johtajat ihan vain pysähtyvät ja ottavat aikaa ajattelulle ja keskusteluille satunnaisten ihmisten kanssa, voi synnyttää niitä perhosefektejä, joisa suuret muutokset saavat alkunsa. Kiitos Nordic Business Forum 2026!


